Tänä kesänä järjestettin jo kahdeksannen kerran junioriurheilijoiden Vattenfall-seuracup. Kilpailu käydään kolmessa luokassa: alle 5000 asukkaan kunnista tulevat seurat (kuten KuKu) kilpailevat A-sarjassa, 5000-15000 asukkaan kuntien seurat B-sarjassa, ja sitä isommat C-sarjassa. Kuortaneen Kunto on menestynyt kilpailussa loistavasti, sillä aikaisemmilta vuosilta on tuloksena valtakunnallisesta loppukilpailusta ollut kaksi kakkos- ja kaksi kolmossijaa. Ja kovasti mitalista taistelimme tälläkin kertaa....

Vattenfall seuracupin A-sarjan finaali käytiin Rautjärven Simpeleen uusitulla, hyväkuntoisella kentällä 27.8.2005. Tämän kesän yleisurheilukisoille tyypilliseen tapaan rankkasade piiskasi kenttää välillä sellaisella voimalla, että kisat oli pakko keskeyttää pariksikymmeneksi minuutiksi. Mutta sehän ei tahtia haitannut.

Kuortaneen Kunnon iskukykyinen joukkue lähti Korpelan Liikenteen autolla kohti Etelä-Karjalaa jo heti aamuviiden jälkeen. Matka suuntautui Jyväskylän ja Mikkelin kautta. Puumalan kaksi pitkää siltaa tarjosivat henkeäsalpaavat näkymät Saimaalle.

Kilpailu alkoi KuKu:lta loistavasti, kun Anna Hämäläinen pyyhälsi ylivoimaiseen voittoon 11-vuotiaiden tyttöjen 60 metrillä. Anna oli ajallaan 8,76 yli puoli sekuntia nopeampi kuin samanikäisten poikien vastaavan lajin voittaja! KuKu:n juhla sen kuin jatkui Janne Etelämäen voittaessa kipeästä jalastaan huolimatta 13-vuotiaiden kolmiloikan tuloksella 10,14. Kahden lajin jälkeen KuKulla täydet pisteet!

Kolmannen voiton KuKu:lle nappasi Jari Auronen, joka osoiti loistavaa hermojen hallintaa 13-vuotiaiden keihäässä. Jari johti kilpailua, kunnes viimeisellä kierroksella Lappajärven Veikkojen Petteri Ollila heitti 39,12 ja meni kisan kärkeen. Jarihan ei häkeltynyt, vaan teki ennätyksensä 43,25 ja otti ylivoimaisen voiton!

Laura Hemminki sijoittui toiseksi 13-vuotiaiden tyttöjen 60 metrillä ajallaan 8,82. Veiköhän lähdössä sattunut horjahdus voiton? Kisan ykkönen Ruotsinpyhtään Kisailijoiden Oona Björklund juoksi 8,51. KuKu:n toisen kakkossijan otti aina luotettava Essi Kivenmäki 13-vuotiaiden 600 metrillä. Essi juoksi ajan 1.48,27 jääden Myrskylän Myrskyn Aino Paunosesta runsaat viisi sekuntia.

Kolmossijoja KuKu:n haaviin tarttui kaksi kappaletta: Iida Kallioniemi yllätti ainakin itsensä 11-vuotiaiden tyttöjen 600 metrillä juoksemalla 2.02,79, ja Teemu Turigin työnsi samanikäisten poikien kuulassa tuloksen 9,44.

Monia muitakin hyviä suorituksia edustajiltamme nähtiin, ja jokaisen panos oli tärkeä kokonaiskilpailun kannalta. Äärimmäisen tasaisessa kilpailussa tilanteet vaihtuivat jatkuvasti. Viimeisenä lajina olleen sukkulaviestin jälkeen saatoimme todeta KuKun sijoittuneen hienolle viidennelle sijalle. Kaustisten Pohjan-Veikot oli jälleen Suomen paras alle 5000 asukkaan kunnasta tuleva junioriyleisurheiluseura.

Paluumatkalla kävimme Lappeenrannassa syömässä hampurilaisia ja ranskalaisia. Se taisi olla monelle matkan kohokohta. Kotiin Kuortaneelle saavuimme vasta sunnuntain pikkutunneilla.

Finaali, Simpele 27.8.2005:

M17 800 m: 12. Samuli Peltokangas KuortK 2.43,66 (voittaja Janne Heikkinen VarpVi 2.06,62)
M17 Pituus: 8. Rainer Manninen KuortK 5,10 +0,2 (voittaja Eetu Pyy LappVe 6,07 +0,4)
M17 Kuula: 5. Jukka Teikari KuortK 11,28 (voittaja Niko Lehto KausPV 13,12)
P15 100 m: 9. Joona Luostarinen KuortK 14,09 (voittaja Juho Pietilä KälvTa 12,35)
P15 800 m: 4. Taneli Korpela KuortK 2.21,26 (voittaja Eemeli Puronaho KausPV 2.14,21)
P15 Korkeus: 5. Topi Taittonen KuortK 150 (voittaja Tero Huovinen KestKV 170)
P15 Kiekko: 5. Juuso Turigin KuortK 32,81 (voittaja Martti Kirjola RuotKi 49,34)
P13 60 m: 8. Vili Taittonen KuortK 9,47 (voittaja  Timo Annola LappVe 8,49)
P13 600 m: 10. Henri Niiranen KuortK 2.02,73 (voittaja Tero Känsälä KausPV 1.42,61)
P13 Kolmiloikka: 1. Janne Etelämäki KuortK 10,14 +0,7
P13 Keihäs: 1. Jari Auronen KuortK 43,25
P11 60 m: 9. Matti Kontteli KuortK 9,94 (voittaja Jimi Lapinkorpi VetU 9,32)
P11 600 m: 9. Joonas Ristimäki KuortK 2.14,26 (voittaja Joonas Tamminen PunkKu 1.53,75)
P11 Pituus: 6. Saku Taittonen KuortK 3,88 (voittaja Tuomo Marttila KälvTa 4,20)
P11 Kuula: 3. Teemu Turigin KuortK 9,44 (voittaja Jussi Virkkala VetU 12,25)
T11 60 m: 1. Anna Hämäläinen KuortK 8,76
T11 600 m: 3. Iida Kallioniemi KuortK 2.02,79 (voittaja Jenni Still KestKV 1.57,63)
T11 Pituus: 13. Maiju Kontteli KuortK 3,12 (voittaja Johanna Kujala LappVe 3,90)
T11 Kuula: 14. Heta Rantanen KuortK 6,03 (voittaja Carelia Suomi VehmKi 8,60)
T13 60 m: 2. Laura Hemminki KuortK 8,82 (voittaja Oona Björklund RuotKi 8,51)
T13 600 m: 2. Essi Kivenmäki KuortK 1.48,27 (voittaja Aino Paunonen MyrsMy 1.42,86)
T13 Kolmiloikka: 10. Tytti Turigin KuortK 8,23 +0,3 (voittaja Tiia Saari KestKV 9,20 +0,8)
T13 Keihäs: 14. Laura Ylimäki KuortK 15,60 (voittaja Noora Terävä SimpU 26,67)
T15 100 m: 9. Hannamari Perälä KuortK 14,86 (voittaja Venla Paunonen MyrsMy 13,27)
T15 800 m: 14. Henna-Riikka Niiranen KuortK 3.29,27 (voittaja Paula Lehto RuotKi 2.27,28)
T15 Korkeus: 13. Henna Teikari KuortK 115 (voittaja Marika Partinen SimpU 160)
T15 Kiekko: 6. Jenni Ylimäki KuortK 22,76 (voittaja Jenna Virtanen VehmKi 32,86)
N17 800 m: 5. Laura Kivenmäki KuortK 2.38,68 (voittaja Olga Hirvonen PunkKu 2.25,77)
N17 Pituus: 6. Noora Luostarinen KuortK 4,32 -0,5 (voittaja Annika Ollila LappVe 5,05 -0,3)
N17 Kuula: 10. Kati Ala-Rasula KuortK 8,79 (voittaja Maarit Iso-Jaakkola PunkKu 12,53)
PT 16 x 60 m: 4. Kuortaneen Kunto 2.25,3 (Anna Hämäläinen, Saku Taittonen, Iida Kallioniemi, Joonas Ristimäki, Essi Kivenmäki, Jari Auronen, Laura Hemminki, Janne Etelämäki, Hannamari Perälä, Topi Taittonen, Jenni Ylimäki, Taneli Korpela, Noora Luostarinen, Jukka Teikari, Laura Kivenmäki, Rainer Manninen)  (voittaja Kaustisen Pohjan-Veikot 2.21,8)

Yhteispisteet:
1. Kaustisen Pohjan-Veikot 314,5
2. Punkalaitumen Kunto 296,5
3. Lappajärven Veikot 288
4. Simpeleen Urheilijat 280
5. Kuortaneen Kunto 278,5
6. Varpaisjärven Vire 262,5
7. Ruotsinpyhtään Kisailijat 253,5
8. Vetelin Urheilijat 253
9. Kestilän Kisa-Veikot 252
10. Vehmaan Kiisto 232,5
11. Kälviän Tarmo 229
12. Kosken Kaiku 213
13. Padasjoen Yritys 209,5
14. Posion Pyrintö 189
15. Myrskylän Myrsky 171,5


II vaihe Kuortane 16.8.2005

I vaihe Ähtäri 21.6.2005
 

TAKAISIN

 

Vattenfall 2005