KuKu:n vaiheita 1921-
Kuortaneen Kunnon perustava kokous pidettiin 10.7.1921. Toiminnan pääpaino oli aluksi hiihdossa, vapaaurheilussa (=yleisurheilu) ja pitkäpallossa. Parin vuoden kuluttua into kuitenkin hiipui, ja toiminta lakkasi muutamaksi vuodeksi kokonaan.
Vuonna 1932 aloitettiin uudelleen, Suojeluskunnan kanssa yhteisomistuksessa ollut kenttäalue kunnostettiin, ja vihkiäiskilpailut järjestettiin jo seuraavan vuoden elokuussa.
Yleisurheilu oli tuolloin keskeisellä sijalla KuKu:n toiminnasssa, ja esim. juhannuskilpailuja on järjestetty jo vuodesta 1934 lähtien. Pesäpallo ja hiihto olivat seuran muut urheilumuodot ennen vuotta 1938, jolloin paini liittyi mukaan.
KuKu:n tunnetuimpia urheilijoita ennen toista maailmansotaa olivat maaottelutason kestävyysjuoksijat Kauko Pekuri ja Väinö Kainula, joka kerran juhannuskisoissa voitti kaikkien muiden paitsi ajanottajien mielestä maailmanennätysmies Taisto Mäen. "Aikansa umpikieroin syöttäjä" Elias Sysilampi kuuluu myös KuKu:n legendaarisiin urheilijoihin.
Urheilukenttä siirtyi kokonaan KuKu:n omistukseen vuonna 1945. Viisi vuotta myöhemmin valmistuneissa kunnostustöissä uusittiin kaikki hyppy- ja heittopaikat, juoksurata (300 m) laajennettiin 6-rataiseksi ja päällystettiin hiilimurskalla. Painitoiminta vilkastui, ja painikämppiä valmistui Mäyryyn 1939, Ruonalle 1947 ja Ylijoelle 1950.
Kukun Maja valmistui vuonna 1952, ja myöhemmin seura sai lipun ja viirin. Uusina lajeina liittyivät mukaan suunnistus 1957 ja ammunta 1968. Samana vuonna seuran säännöt uusittiin, ja urheilukenttä luovutettiin kunnalle. Kumiasfalttipäällysteinen (400 m) 6/7 -ratainen kenttä valmistui v. 1971 juhannuskisoihin. Saman vuoden elokuulla avattiin ampumarata "Kymppi", joka on yhteisomistuksessa Riistanhoitoyhdistyksen kanssa. Keskusurheilukenttä sai 6/8-rataisen spurtan-päällysteen ja nurmikentän v.1986 ja vuonna 2002 kenttä peruskorjattiin.
Vuonna 1965 perustettiin KuKuun ampumahiihtojaosto; sitä ennen hiihtojaosto hoiti myös ampumahiihtoasiat. Myöhemmin jaosto on lakkautettu, kuten on käynyt myös vuonna 1970 perustetulle tennisjaostolle. KuKuun on kuulunut aikanaan myös poikaurheilu/nuorisojaosto. Vuonna 1988 perustetun jalkapallojaoston toiminta hiipui 2000-luvun alkuvuosina. Jääkiekko liittyi mukaan seuran toimintaan 1999. Uusimpina lajeina KuKu:n toimintaan ovat tulleet nyrkkeily ja salibandy 2004; suunnistus- ja hiihtojaostot puolestaan yhdistyivät samana vuonna.
Kilpailutoiminta
Kuortaneen Kunnon järjestämistä kilpailuista tunnetuimmat ovat v. 1934 järjestetyt yleisurheilun juhannuskisat. Vuodesta 1991 kisat on järjestetty Eliittikisoina, ja vuonna 2001 Proffice Nordic Challenge -sarjan osakilpailuna. Mukana on ollut todella kuuluisia maailmantähtiä, mm. Sergei Bubka hyppäsi v. 1994 seivästä 600, ja Jan Zelezny on kilpaillut Kuortaneella useamminkin. Suomen ennätystä ovat Eliittikisoissa parantaneet mm. Jani Lehtonen seipäässä, Juha Isolehto korkeudessa sekä Juha Laukkanen ja Aki Parviainen keihäässä.
KuKu on järjestänyt yleisurheilussa myös SM-viestit v. 1973, SM-maastot 1950 ja 1962, SM-hallit 1987 ja 2003 sekä naisten Suomi-Viro -maaottelun 1964. Nuorten kisoista mainittakoon poikien SM 1951, tyttöjen SM 1968, P20-sarjan SM 1977, N/M 22-sarjan halli-SM 1999 ja 20-v. maaottelu Suomi-Ruotsi-Norja 1972.
Hiihdossa on järjestetty kansallisia 1950-64 ja maakuntaviesti 1976.
Ammunnassa Ilma-aseiden SM 1995 ja 2003; Kympin kisat vuosittain
Suunnistuksessa kansallisia vuodesta 1962, Lakeuden viesti kahdesti, hiihtosuunnistuksen SM-kilpailut 2007
Painissa nuorten vapaapainin EM-kilpailut 1994, useita SM-kilpailuja, Kalle Anttila -turnaus 1987, Maaottelut Suomi-Ruotsi (vapaapaini) 1963 ja Suomi- Valko-Venäjä 1978
Nyrkkeilyssä naisten SM-taitonyrkkeilykisat vuonna 2006 ja miesten SM-kilpailut 2007
URHEILUMENESTYS 1951-90
URHEILUMENESTYS 1991- 2002
Lähteitä:
KuKu:n vuosi/ toimintakertomukset
KuKu:n leikekirjat
KuKu:n 50-vuotiskertomus (v. 1971)