Talomuseo

Perustettu 1958 Kuortaneen keskustaan. Museoon kuuluu kuortanelaisia rakennuksia 1500-luvulta 1900-luvulle, viimeisin v.1994 rakennettu korsu "Pihkahovi" Museon esineistön kokonaismäärä on 2500. Talomuseon piha-alue toimii kesäsunnuntaisin näytelmien ym tapahtumien esittämispaikkana.

Kirkkomuseo

Kirkkomuseona toimii Ala-Kuljun aitta Talomuseon alueella. Siellä voi nähdä mm vanhan alttaripöydän, alttaritaulun, 8-haaraisen kynttelikkö sekä ehtoollisviinikannuja. Puisia hautapaaluja taidokkaine koristeineen on niinikään nähtävillä. Myös jalkapuu ja häpeäpenkki ovat muistuttamassa entisaikojen kovasta kurista.

Korsumuseo

Kuortaneen sotaveteraanien rakentama korsu sijaitsee talomuseon alueella. Vierailija saa hyvä kuvan siitä, miten korsussa elettiin sodan aikana. Korsun esineet ja tavarat ovat aitoja, sotaveteraaneilta lahjaksi saatuja. Aseet on ostettu armeijan varastosta.

Klemetti-museo

Perustettu 1957 Kuortaneen keskustaan Armi ja Heikki Klemetin kesäkotiin, Talomuseon välittömään läheisyyteen.

Museossa on runsaasti muistoja Armi ja Heikki Klemetin työstä sekä suomalaisen kuorolaulun menneiltä vuosikymmeniltä. Kuortanelainen Heikki Klemetti (1876-1953) oli kuoronjohtaja, säveltäjä, kirjailija ja rakennustaiteen tutkija, valiokuoron Suomen Laulun perustaja sekä Ylioppilaskunnan Laulajien pitkäaikainen johtaja.

Sijainti: Kuortaneen keskusta, Kirkkotie 13

Talomuseo ja Klemetti-museo avoinna kesäisin.

Yhteydenotot:

Kuurtanes-seuran pj. Jaakko Haapala (06) 335 0017 tai 045-130 0754

Sihteeri Aino-Maija Niemelä (06) 335 8277 tai 040-512 7652. 

Vpj. Hanna Keisala (06) 525 4441 tai 040-509 0833.

Myös opastettuja kulttuurikierroksia järven ympäri.

 

KUORTANEEN MUSEOT